Tililuotto

Mikä on tililuotto? Tililuotto on lainamuoto, joka on yleistynyt kovasti viimeisen vuoden kuluessa, kun tavallisten pikavippien tarjonta on vähentynyt.

Tililuotto on pieni, nopeasti hankittava laina siinä missä pikavippikin, mutta se eroaa silti pikavipistä muutamalla olennaisella tavalla. Pikavippi on kertalaina, eli asiakas nostaa lainan ja maksaa sen takaisin tietyn määräajan kuluessa. Laina-aikana asiakas ei voi nostaa uutta pikavippiä samasta palvelusta. Tililuotto sen sijaan muistuttaa enemmän luottokorttia, sillä se on jatkuva luotto. Kuten luottokorttiin, myös tililuottoon kuuluu tietty luottoraja, esimerkiksi 2000 euroa. Asiakkaalla on oikeus nostaa lainaa luottorajaan asti ilman eri selvityksiä.

Tililuottoa voi nostaa omalle tilille monessa erässä, mikä on kätevää, jos et vielä ensimmäistä lainaerää nostaessasi ole varma, paljonko tarvitset lainaa. Miniminosto on tililuotoissa usein varsin matala, esimerkiksi 20 euroa tai 50 euroa, joten ylimääräistä lainaa ei tarvitse nostaa. Se on hyvä, sillä lainasta tulee aina jonkin verran kustannuksia, ja turhaan nostettu laina tarkoittaa turhia kustannuksia.

Tililuottoja on ollut olemassa aikaisemminkin, mutta netin kautta hankittavien tililuottojen tarjonta kasvoi hurjasti, kun pikavipeille asetettiin korkokatto kesällä 2013. Korkokatto rajoitti pikavippien todellisen vuosikoron enintään hieman yli 50 prosenttiin, joten entisen kaltaisten pikavippien myynti muuttui varsin hankalaksi. Tililuotto tarjoaa lainayhtiöille laajempia mahdollisuuksia, sillä todellisen vuosikoron rajoitukset eivät koske tililuottoja samalla tavalla kuin pikavippejä.

Tunnettuja tililuottoa tarjoavia lainapalveluita ovat muun muassa Laina.fi, Everyday, Credit24 ja Euroloan. Useimpien tililuottojen ehdot ja käytännöt ovat melko samanlaisia. Jotta tililuottoa voi saada, on lainahakemus täytettävä netissä. Tililuotto myönnetään hieman tiukemmilla kriteereillä kuin pikavippi, sillä tililuoton hakijalta edellytetään yleensä säännöllisiä, riittävän suuria tuloja. Siksi tililuottoa hakevan on toimitettava lainayritykselle todistus tuloistaan, esimerkiksi palkkakuitti tai tiliote. Selvityksen vuoksi lainan saaminen ei ensimmäisellä kerralla ole ihan niin nopeaa kuin pikavipin saaminen, mutta on kuitenkin hyvä asia, että lainaa ei myönnetä henkilöille, joiden talous on liian epävakaa.

Tililuotto on joustava vaihtoehto pienen lainan tarpeeseen, ja se sopii myös luottokortin korvaajaksi. Tililuoton hakeminen on aina maksutonta.

Muita artikkeleja

  • JoustoluottoJoustoluotto
    Onko joustoluotto sinulle tuttu? Mikäli ei ole, kannattaa heti tutustua joustoluottoihin, etenkin jos uskot tarvitsevasi lähiaikoina pientä lainaa.
  • KäyttöluottoKäyttöluotto
    Käyttöluotto on käsite, joka voi tarkoittaa samaa asiaa kuin kulutusluotto, joustoluotto tai pikavippi. Aivan yksiselitteistä määritelmää käyttöluo...
  • LuottotiliLuottotili
    Luottotili tarkoittaa käytännössä samaa asiaa kuin tililuotto, käyttöluotto tai joustoluotto. Se on siis lainasopimus, jossa käytössäsi on tietty l...
  • KulutusluottoKulutusluotto
    Kulutusluotto on laina, jota tyypillisesti käytetään kuluttamiseen eli jonkin tavallista isomman ostoksen tekemiseen. Kulutusluoton käyttökohde voi...
  • Fellow FinanceFellow Finance
    Tarvitsetko edullista luottoa 500-15000 euron väliltä? Fellow Financen vertaislaiapalvelu on uudenlainen tapa lainata. Lainan myöntävät toiset suom...
  • RahalaitosRahalaitos
    Rahalaitos on lainoja vertaileva ja kilpailuttava palvelu. Voit kilpailuttaa lainat 500 - 50 000 euron summille. Saat yhdellä hakemuksella useita l...
  • NordcreditNordcredit
    Joustoluotto on NordCreditin myöntämä luotto, joka nimensä mukaisesti joustaa asiakkaan rahoitustarpeiden mukaan. Joustoluotolle luottovaraa on mah...
  • Rahoitu.fiRahoitu.fi
    Tarvitsetko kulutusluottoa tai suurempaa lainaa? Onko sopivan lainan löytäminen työlästä ja haastavaa? Markkinoilla olevista lainoista voi olla vai...
  • CreditstarCreditstar
    Jokainen meistä joutuu toisinaan tilanteeseen, jossa rahat ovat loppu ja seuraavaan tilipäivään on vielä aikaa. Nyt tähän ongelmaan on olemassa hel...
  • Pikavippi ilman pankkitunnuksiaPikavippi ilman pankkitunnuksia
    Käytännössä kaikki pikavippipalvelut edellyttävät käyttäjiltään verkkopankkitunnuksia. Mutta onko mahdollista hakea pikavippi ilman pankkitunnuksia...

Hae lainaa tästä

Täyttämällä alla olevan lomakkeen saat parhaat lainatarjoukset haluamallesi summalle suoraan ruudullesi ja sähköpostiisi.
Hakemalla lainaa hyväksyt käyttöehdot

Suosituimmat vipit